lauantai 28. syyskuuta 2013

Farewell Party


Kuvat on viime lauantailta, jolloin vietettiin Emmin läksiäisiä. Kuvasaldo jäi kyllä surkeaksi, kamera pysyi pöydällä lähes koskemattomana. No joka tapauksessa Emmi lähti Itävaltaan vaihtoon puoleksi vuodeksi. Terkkui vaan sinne, jos luet tätä blogia <3 Onneksi nykypäivänä on niin helppo vaihtaa kuulumisia päivittäin (WhatsAppLOVE) niin ei ehdi iskemään tajutonta ikävää. Meillä olis voinu tulla tooosi pitkä aika, ettei nähtäis, koska itsekin lähden heti tammikuun alussa Barcelonaan, mutta onneksemme Emmi tulee jouluksi Suomeen.

Ilta oli hauska! Olimme kaikki varanneet jo aikaisin kesällä kalenteriin tuon viikonlopun, jotta saamme kokoontua koko porukalla. Oli mukava nähdä osaa porukasta pitkän ajan jälkeen :-) Teimme hyvän ruuan lisäksi mojitoja, jotka menivät toisilla paremmin alas kuin toisilla. Jatkettiin iltaa vielä Seinäjoen yöelämään, joka osoittautui meille jo liian nähdyksi.. vai onko meistä tullu liian vanhoja ettei enää viihdytä tuolla nuorten suosimassa baarissa?! Sieltä on niiiiin paljon hyviä muistoja, joita muistella sitten vanhana.

Meillä onkin tiedossa jo seuraava tapaaminen tyttöjen kanssa kahden viikon päästä. Silloin kuunnellaan PMMP:tä viimeisen kerran, kun heidän jäähyväiskiertueensa starttaa Seinäjoen Rytmikorjaamolta. JA sehän ei jää siihen, kun sitten seuraavana päivänä suunnataan Vaasaan katsastamaan Kirsin kotia eli tupareita tiedossa. Eiköhän me sitten lähdetä katsastamaan Vaasan yöelämää... ;-)

maanantai 23. syyskuuta 2013

Autumn



Syksy on täällä taas! Itse en ole hirveän innoissani, muutama kaveri sen tietääkin, kun on kuullut mun valittavan tätä kylmyyttä, kosteutta ja pimeyttä. Hanne tais sanoa, että hän herää henkiin näin syksyisin, innostuu kaikesta ja on energinen. MIKSEN MÄ OO?! Tykkään syksystä vaan siks, että saa polttaa kynttilöitä ja maata viltin alla ja katsoa, kun pihalla sataa. Ai että on ihana mennä nukkumaan, kun ikkuna on auki ja sieltä kuuluu sateen ropina.

Oltiin poikaystävän kans eilen ulkoilemassa ja otin kameran mukaan. Suurin osa noista kuvista epäonnistu, vika kuulemma mallissa :-D Mut on nää syksyn värit kyllä kieltämättä kauniita! Pohjanmaalla oli havaittavissa laajempi kirjo noita ruskan värejä kuin Etelässä.

Oon nyt junas matkalla kotiin. Pidennetty viikonloppu teki terää, vaikka se olikin kiireinen. Se sisälsi ystävien kanssa treffailua kahvien, illallisen ja treenien merkeissä, läksiäiset (joista lisää myöhemmin) ja sukulaiskäyntejä. Hoidin to do -listalta muutamia koulutehtäviä ja vaihtoon liittyviä asioita. Ihana mennä kotiin, siellä odottaa kunnon syys-siivous ja kirpparikamojen etsimistä.

Onko teillä havaittavissa syksyn tuomaa innostuksen puutetta, vai oletteko syysihmisiä? :-)

torstai 12. syyskuuta 2013

Holaa

Päivät ne vaan menee nopeasti, to do -lista on hurjan pitkä, olis paljon koulujuttuja, vaihdon suunnittelua, seuraavien bileiden suunnittelua.. Miksei päivissä voisi olla muutama tunti lisää?! Onneksi pian on viikonloppu ja kalenteri näyttää tyhjää, luvassa siis nukkumista, urheilua ja vaan nauttimista.

Meillä on asunut viime sunnuntaista asti kolmas asukas, Naminami nimeltään. Tuo chichuahua on tuonut tänne kotiin iloa, mutta sotkua (!!!). Lisäksi ollaan nukuttu aika huonosti, kun koira ei oo tottunut kerrostalon ääniin. No mutta, oon tykänny niin hoitaa tuota pientä ja se mistä tykkään eniten niin on lenkkeily. Ei oo parempaa tapaa aloittaa aamu, kun lähteä pienelle happihyppelylle ulos. Saapahan tuo koirakin vähän pulleutta pois ;-) Mutta ei vielä omaa koiraa hetkeen, kiitos.

Pian on tulossa postausta vaihtoon liittyen.. sekin vaan lähenee, jännää!

Nyt espanjan kirjan pariin. Palataan!


keskiviikko 4. syyskuuta 2013

Lomakuvia

Täältä niitä satelee.. Lomasta Kroatia Dubrovnikissa tarkemmin seuraavissa postauksissa. Mutta käsiin jäi mieletön määrä kuvia, hienoja muistoja, pieni rusketus, uutta puhtia ja motivaatiota syksyyn ja JUMALATON RAKKO JALANPOHJAS (!!!). Ihana reissu, en vaihtais hetkeäkään. Nyt kuviin...